Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Nokikanakuja

Kuva
Nokikanakuja on Santtion omakotialueella.  karttalinkki Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kaava-alueella numerot annetaan järjestyksessä tonteittain siten, että tien alusta katsoen oikealle puolelle tulevat parittomat numerot ja vasemmalle parilliset. Tällä kadulla näin ei ole. Tarina kertoo että kaupungin virkamiehellä olisi kartta ollut väärinpäin kädessä. Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Tien päässä omakotitonttien välissä menee kevyenliikenteenväylä.  20.4.2019 Kari Jalava 20.4.2019 Kari Jalava Kuva Wikipedia Nokikana on muuten harmahtavanmusta, mutta sen nokka ja otsakilpi ovat valkoiset. Näitä tavataan myös Uudenkaupungin kaisikoissa vaikka kanta onkin v. 2019 luokiteltu erittäin uhanlaiseksi. Nokikanankujalla on 22 omakotitaloa. Kuvakaappaus Osoitehaavista.

Niseräistentie

Kuva
Niseräistentie lähtee Lepäistentieltä kohti pohjoista Nisäräisten luodon halki karttalinkki Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Sakari Hinnerin paikannimikirjan mukaan: "Nisäräinen on Pirkholman luotoparin länsipuolella iso luoto, jolla on kaksi entistä saaristotilaa. Kallioisessa pohjoisosassa on ollut merkittävää kivenlouhintaa. Kyseessä on luodon muotoon liittyvä mielikuvanimi." Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Niseräisten saaressa on yksi vanhoista Uudenkaupungin harmaan graniitin louhintapaikoista. Uudenkaupungin graniitti on geologisesti trondhjemiittia. Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Nisäräisen elämästä 100 v sitten kertoo Juhani Merilahden kirja Luotolaiset Niseräistentien osoitenumeroini ja tonttien rajat Osoitehaavissa. Saaren keskellä tie haarautuu ja pohjoisosaan jatkuu Kintrinkarintie . Vasemmalla Pirtinpuhti ja Lepäistentie. Kuva Kari Jalava 26.12.2019 Kuva Kari Jalava 26.12.2019 Kuva Kari Jalava 26.12.2019

Niitynlaidanpolku

Kuva
Niitynlaidanpolku sijaitsee Hiu 1 alueella. Niitynlaidanpolku alkaa Niitynlaidankujalta ja päättyy Hiunniitylle.  karttalinkki   Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Hiun asuntoalue sijaitsee kaupungin keskustasta pohjoiseen Hiunjärven ja meren välissä. Alueen rakentuminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Rouskupolulta ja vuonna 2011 alueelle vahvistuneen asemakaavan myötä on asuinalue vaiheittain laajentumassa pohjoisen suuntaan siten, että vaiheet Hiu 1 ja Hiu 2 ovat jo lähes kokonaan rakentuneet ja Hiu 3 tontit olivat varattavaissa  Myös Hiu 4 alueen kaavoitus on meneillään Hiu 2 ja 3 alueittein pohjoispuolelle. Punainen rakennus Hiunniityllä ja sen takana Niitynlaidanpolku. Kuva Kari Jalava 9.3.2019   Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Kaavamuutos v. 2015 Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Kuvakaappaus Osoitehaavista.

Niitynlaidankuja

Kuva
Niitynlaidankuja sijaitsee Hiu 1 alueella karttalinkki Tien nimi taitaa tulla tien pohjoispuolella olevasta Hiunniitystä. Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Tie alkaa Kalliokankaankujalta. Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Hiun asuntoalue sijaitsee kaupungin keskustasta pohjoiseen Hiunjärven ja meren välissä. Alueen rakentuminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Rouskupolulta ja vuonna 2011 alueelle vahvistuneen asemakaavan myötä on asuinalue vaiheittain laajentumassa pohjoisen suuntaan siten, että vaiheet Hiu 1 ja Hiu 2 ovat jo lähes kokonaan rakentuneet ja  Hiu 3 tontit  olivat varattavaissa 1.4.2019 alkaen. Myös Hiu 4 alueen kaavoitus on meneillään Hiu 2 ja 3 alueittein pohjoispuolelle Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Tien päässä on kaupungin ylläpitämä leikkipuisto. Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Niitynlaidankujan loppupää, vasemmalla Niittypuronkuja. Kuva Kari Jalava 24.3.2019 Keskellä Niitynlaidankuja, oikealla Hiunniitty

Niitunniemennokka

Kuva
Niitunniemennokka sijaitsee Pirkholmassa Lepäisillä karttalinkki kuva Kari Jalava 1.4.2019. Niitunniemennokka-tien ensimmäinen vaihe rakennettiin 1970-luvun lopussa. Silloin se oli noin 400 metrin mittainen ja oli pelkästään metsäautotie. Tietä kutsuttiin silloin usean vuoden ajan "savitieksi", koska tie oli hyvin savinen. Keväällä ja syksyllä tietä ei voinut käyttää lainkaan, se oli niin pehmeä. Talvella kun tie oli jäässä ja kesällä, kun se oli kuiva ja kova kuin kallio, silloin sitä voitiin käyttää puiden ajamiseen, jotka oli kaadettu tien varren metsistä. Vasta 1980-luvun lopussa tie sai kunnon murskepäällysteen ja sitä jatkettiin noin 700 metrin pituuteen. Tällöin saivat tämän uuden tien päässä olleet jo 1970-luvun alussa rakennetut kaksi mökkiä tieyhteyden. Näille mökeille oli tähän saakka päässyt vain joko veneellä tai sitten metsän läpi johtavaa kävelypolkua pitkin. Toinen on yksityinen mökki ja toinen Pirkholman matkailun vuokramökki. Viimeisin noin sata metriä

Niittypuronkuja

Kuva
Niittypuronkuja sijaitsee Hiu 2 alueella karttalinkki Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Tien nimi taitaa tulla tien ali virtaavasta "purosta" - Hiunojasta. Kuva Kari Jalava 9.3.2019 Hiun asuntoalue sijaitsee kaupungin keskustasta pohjoiseen Hiunjärven ja meren välissä. Alueen rakentuminen alkoi 1990-luvun alkupuolella Rouskupolulta ja vuonna 2011 alueelle vahvistuneen asemakaavan myötä on asuinalue vaiheittain laajentumassa pohjoisen suuntaan siten, että vaiheet Hiu 1 ja Hiu 2 ovat jo lähes kokonaan rakentuneet ja  Hiu 3 tontit  ovat varattavaissa 1.4.2019 alkaen. Hiu 3 alueen tonttien hinnat ovat v. 2019 13,78 €/m2. Myös Hiu 4 alueen kaavoitus on meneillään Hiu 2 ja 3 alueittein pohjoispuolelle. Tiessä on jännä mutka puron sillan vuoksi. Millään isolla autolla ei tien päähän taida olla menemistä. Kuva Kari Jalava 23.4.2019 Niittypuronkujan kaavamuutos v. 2017 ja liite1 Kuva Kari Jalava 14.4.2019 Hiunoja virtaa Niittypuronkujan ali. Videolta selviää, mi

Niittykuja

Kuva
Niittykuja Janhuan alueella Rautilantien ja Janhuantien välillä. karttalinkki Kuva Kari Jalava 27.1.2019 Tien päästä nousee kevyenliikenteenväylä Pohitullin koululle. Kuva Kari Jalava 27.1.2019 Kuva Kari Jalava 27.1.2019 Kuva Kari Jalava 11.2.2019 Osoitehaavin mukaan ei mikään tien taloista käytä Niittykujaa osoittenaan. Kuva Kari Jalava 25.12.2019