Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Setälänpolku

Kuva
Salmen asuntoalueella oleva lyhyt yhden talon tie on Setälänpolku, se lähtee Setälänkujalta  karttalinkki Alueella on ollut karjalaissiirtolaisen Salomon Hyytiän Setälä-niminen tila. Osoitehaavin mukaan Setälänpolulla on yksi talo. Kaupungin kaavakartan mukaan Setälänpolulla olisi kaksi tonttia, mutta samassa kuvassa olevan ilmakuvan mukaan kaksi Setälänpolun ja yksi Pehtoorinkujan tonttia on yhdistetty kahdeksi tontiksi. kaavan sitä ei ole muutettu.

Setälänkuja

Kuva
  Setäläkuja on katu Salmen asuinalueella, se lähtee Kartanonkadulta koiliseen ( karttalinkki ). Setälänkujan osoitteet Osoitehaavissa. Kujan nimi tulee alueella sijaitsevasta Setälä-nimisestä tilasta, jonka omisti karjalaissiirtolainen Salomon Hyytiä. Kuva peruskartasta v. 1968. Setälänkujalle valmistui keväällä 2018 ryhmä vuokrarivitaloja. As Oy Salmen Setälänkujassa on kaikkiaan 29 kpl vuokra-asuntoja. Setälänkujan ja Käätyjärvenkujan välinen kevyenliikenteenväylä 15.4.2019 Kari Jalava

Sepänkatu

Kuva
Sepänkatu on kaupungin keskustassa oleva pohjois-etetäsuuntainen katu.  karttalinkki Sepänkadulla on muistomerkki paikasta jossa sijaitsi aikaisemmin leipurimestari Frans Engelbert Palmrosin talo. Palmrosin leivinuunista sai 28. heinäkuuta 1855 alkunsa toinen 1800-luvun tuhoisista suurpaloista. Kaikkiaan paloi poroksi 93 taloa, mukana myös kaupungin raatihuone.   Tämä alue tuhoutui viimeisessä suuressa kaupunkipalossa vuonna 1855. Muistomerkki on uudisrakennuksessa, joss oli muutaman vuoden Alko, nyt Terveystalo Sepänkatu 1 alakerrassa (oikealla) toimi pitkään, 1967-1989 jalkineliike Matti Kaija. Kuva: Valokuvaamo Varjus, Ugin museo Uudenkaupungin keskustastakin löytyi autoliike. Kalervo Kallion autoliike sijaitsi osoitteessa Sepänkatu 1 vuosina 1966-1978. Valokuvaamo Iriksen kokoelmat/U:gin museo Uudenkaupungin Pyörä on toiminut Sepänkatu 4:ssä vuodesta 1979 alkaen. Sitä ennenkin samassa tilassa toimi eri alan yrityksiä. Kuva Kari Jalava 2019.   K

Savikkaantie

Kuva
Savikkaantie on Ugin saaristossa Tärtöntien pohjoispuolella  karttalinkki Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Sakari Hinnerin Uudenkaupungin seudun vanhat paikannimet -kirjan mukaan "Savikkaa, Savikas on Lepäisten läntisessä saaristossa suuri saari, jolla on ollut kaksi saaristotilaa. Nimi johtuu maatuma-alanteiden urpamaista." Savikaisen laitumet -niminen perinnemaisema Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 19.1.20 Kuva Kari Jalava 19.1.2020 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019 Kuva Kari Jalava 1.4.2019