Liljalaaksonkatu


Liljalaaksonkatu sijaitsee kaupungin keskustassa, se alkaa Rantakadulta läheltä Kaupunginlahtea ja päättyy Vahterusringin parkkipaikalle. karttalinkki

 
Aiemmin kadun nimi oli Karjakatu ja Laidunkatu, sillä kadun pohjoispäästä laskettiin karja laitumelle. Perimätiedon mukaan kadun varrella asui "pirun paha" rouva, jota sanottiin Karjakadun drottningiksi. Päästäkseen nimestä hän pyysi maistraattia antamaan toisen nimen. Uudenkaupungin historian kirjoittaja ei ole kuitenkaan löytänyt asialle kirjallista vahvistusta. Jutun oli hänelle kertonut v. 1909 kuollut kauppias Gustaf Söderman. Tukholmassa on Liljedahslgatan, samoin Tammisaaressa.
Liljalaaksonkatu 2 ennen talon purkamista 1972. Kuva Ugin museon kokoelma, FINNA
Liljalaaksonkatu 2, jossa sijaitsi vuosina 1918-1960 Singer-ompelukonekauppa, Kuva Ugin museon kokoelma, FINNA







Entisen Euromarketin, Liljalaaksonkatu 6 seinässä oleva kyltti. Winter oli opettaja, joka toimi aktiivisena kotiseutumiehenä.

Osoitteessa Liljalaaksonkatu 8 toimi uusikaupunkilaisen Augusta Olssonin valokuvaamo, jonka edestä tämäkin kuva on otettu. U:gin museon valokuvakokoelma kuva: Augusta Olsson 1920-30 -luku FINNA
Cajanderin isä toimi Uudessakaupungissa rehtorina ja perhe asui talossa, jonka pääty on Liljalaaksonkatu 8 kohdalla (jossa tämä kyltti on).
Liljalaaksonkatu 10 ja Ylinenkatu 15, raittiusseura Kasvin talo vuonna 1913. Ugin museon valokuvakokoelma FINNA.




Reino Harstin syntymäkodin muistolaatta Liljalaaksonkatu 12 a seinällä.



Kuva nykyisen Myllymäen päiväkodin kohdalta. Katu hieman kurainen.  FINNA







Liljalaaksonkadun pohjoispäässä sijaitsevan pelastuslaitoksen rakennuksen päädyssä on vehmaalaisen taiteilija Jarkko Rothin veistos Liekkien herraksi (1986.)

 
Vahterusring, Liljalaaksonkatu 27

Vahterusring -kuntoputkea on sanottu pohjoismaiden pisimmäksi rakennukseksi n. 1050m
Uudenkaupungin 41,2 m korkea uusi vesitorni vihittiin käyttöön 11.5.1993.

Kuva Kari Jalava 24.10.2019

Kuva Kari Jalava 24.10.2019

Kuva Kari Jalava 24.10.2019

Kuva Kari Jalava 24.10.2019

 Kaupunkim poja r.y. on vuonna 1964 julkaissut Uudenkaupunki wanhattem paikanimetten kartt -julkaisun josta löytyy paikat 104-Verstanketo (Pottleerus) ja 115-Kari verej (Karikadu verej, Kivimäe verej).

Liljalaaksonkadun päässä Kuntoputken parkkipaikalla autoileva nuoriso kokontuu.
Murrepakina Liljalaaksonkadusta kirjasta "Jokattel jotta meijän kiäle rinkist":




Usko Kempin (Hurmerinta) säveltämä "Lapsuuden pihapuu" Arttu Suuntalan esittämänä, linkki Youtubeen

Kommentit